Säkylän sotilaskoti on paikka, josta poistutaan hymy huulilla. Hymy ei hyydy edes jonoissa, kun tarjolla on munkkeja, makkaraperunoita ja kohtaamisen mahdollisuuksia.
Sotkun munkit ovat legendaarisia herkkuja, joilla on Suomessa lähes satavuotinen historia. Munkki on myös Säkylän sotilaskodin hittituote, jota katoaa parempiin suihin noin 350 kappaleen päivävauhtia.Kun Porin prikaatin Säkylän varuskunnassa vietettiin uusien varusmiesten valatilaisuutta, munkkien menekki kymmenkertaistui. Sotilaskodin omassa leipomossa suureen kysyntään oli vastaamassa kolme leipuria.”Teimme tarjolle noin 3500 munkkia ja 500 täytettyä sämpylää, sillä päivään osallistui varuskunnassa yli 5000 ihmistä. Valatilaisuudet ja läheisten päivät ovat neljästi vuodessa meille suurimpia rutistuksia”, kertoo Säkylän sotilaskodin johtaja Anniina Juhola.
Kohtaamisen mahdollisuuksia
Sotilaskoti on toiminut Säkylän varuskunnassa vuodesta 1963 saakka. Toiminnan tavoitteena on tarjota kodinomaiset olosuhteet vapaa-aikaa viettäville varusmiehille ja vapaaehtoista asepalvelusta suorittaville naisille.”Sotilaskoti on monille hengenvetopaikka, johon pääsee illalla käymään. Luomme myös kohtaamisen mahdollisuuksia varusmiehille ja heidän läheisilleen.”Sotilaskodin ruokatarjonta täydentää varuskuntaravintolan tarjontaa. Suosikkeja ovat esimerkiksi makkaraperunat, kana ja ranskalaiset sekä paninit ja täytetyt sämpylät. Munkit, pullat, viinerit sekä muut makeat ja suolaiset leivonnaisherkut leipoo sotilaskodin oma leipomo.
Uudistettu kauppa palvelee
Sotilaskodin pienestä kaupasta varusmiehet käyvät ostamassa esimerkiksi karkkia, limsaa, proteiinijuomia, sipsejä ja säilykkeitä. Valikoimissa on myös muuta tarpeellista, kuten otsalamppuja, makuupusseja, huppareita ja hygieniatarvikkeita.Kauppa on hiljattain uudistettu yhteistyössä Meira Novan kanssa. Tilat jäsenneltiin, ilmettä yhtenäistettiin ja tuotteiden esillepanoja uudistettiin. Selkeät kyltit ohjaavat nyt oikean hyllyn äärelle.”Meira Novassa kuunneltiin hyvin toiveitamme siitä, mihin yhteisiä voimavaroja suunnattaisiin. Olemme kiitollisia, että saimme yhdessä toteutettua tosi onnistuneen myymäläuudistuksen”, Anniina Juhola sanoo.”Toimivampi myymälä helpottaa sotilaskodin arkea ja antaa paremmat mahdollisuudet kasvattaa myyntiä. Samalla se syventää Säkylän sotilaskodin ja Meira Novan yhteistyötä”, kertoo Meira Novan myyntijohtaja Tuomas Sorri.
Täältä lähdetään hymy huulilla
Säkylän sotilaskodin toiminnassa on mukana palkattujen työntekijöiden lisäksi suuri joukko vapaaehtoisia. He huolehtivat myös liikkuvan sotilaskodin toiminnasta, joka tarjoaa varusmiehille palveluja maastossa esimerkiksi sotaharjoituksissa ja ampumaleireillä.”Meillä jokainen saa olla oma itsensä, ja täältä lähdetään yleensä hymy huulilla”, Anniina Juhola kertoo.Juttu on luettavissa pidempänä versiona Nova-lehdessä 7/2026.Teksti: Krista Korpela-KosonenKuvat: Juha Lindvall