Mene Etusivulle
Haku

Sosiaalinen vastuu

Sosiaalisen vastuun toimintamme perustuu kansainvälisesti tunnustettuihin ihmisoikeusperiaatteisiin, vastuullisen liiketoiminnan käytäntöihin sekä vastuullisuuslinjauksiin.

Sosiaalinen vastuu kuuluu kaikkeen toimintaamme

Meille sosiaalinen vastuu ei ole erillinen hanke tai yksittäinen ohjelma, vaan olennainen osa jokapäiväistä päätöksentekoa, toimintatapoja ja yhteistyötä koko arvoketjussa. Haluamme varmistaa, että toimintamme tuottaa arvoa asiakkaillemme, henkilöstöllemme, tavarantoimittajillemme ja koko yhteiskunnalle vastuullisesti, eettisesti ja kestävällä tavalla.

Ihmisoikeuksien kunnioittaminen koko toimitusketjussa

Kunnioitamme kaikkia kansainvälisesti tunnustettuja ihmisoikeuksia ja odotamme samaa kaikilta yhteistyökumppaneiltamme. Edellytämme toimittajiltamme sitoutumista ihmisoikeuksia koskeviin kansainvälisiin periaatteisiin, kuten YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskeviin ohjaaviin periaatteisiin (UNGP), OECD:n vastuullisen liiketoiminnan toimintaohjeisiin sekä Kansainvälisen työjärjestön ILO:n työelämän perusoikeuksiin. Osana vastuullista hankintaa tunnistamme ja arvioimme toimitusketjuihin liittyviä ihmisoikeusriskejä. Tarkastelemme erityisesti tuotteita, raaka-aineita ja tuotantoalueita, joissa voi esiintyä kohonnut riski esimerkiksi työelämän oikeuksien, pakkotyön, lapsityövoiman tai muiden ihmisoikeusloukkausten näkökulmasta. Riskien tunnistamisen lisäksi edellytämme toimittajiltamme aktiivisia toimenpiteitä riskien ehkäisemiseksi, vähentämiseksi ja korjaamiseksi.

Vastuullinen työnantaja

Henkilöstö on yksi tärkeimmistä menestystekijöistämme. Haluamme tarjota turvallisen, yhdenvertaisen ja hyvinvoivan työympäristön, jossa jokaisella on mahdollisuus onnistua työssään ja kehittää omaa osaamistaan. Panostamme henkilöstömme työhyvinvointiin, työturvallisuuteen, osaamisen kehittämiseen sekä tasapuoliseen kohteluun. Sitoudumme edistämään työyhteisöä, jossa erilaisuutta arvostetaan, syrjintää ei hyväksytä ja kaikkia kohdellaan kunnioittavasti. Työympäristöämme kehitetään aktiivisesti yhteistyössä henkilöstön kanssa, ja henkilöstöllämme on mahdollisuus osallistua toiminnan kehittämiseen sekä vastuullisuustyöhön. Työturvallisuuden kehittäminen, työterveyspalvelut, koulutukset sekä varhaisen välittämisen toimintamallit ovat osa henkilöstöstä huolehtimista. Meille jokainen työntekijä on tärkeä.

"Kaikki suorien riskimaiden tavarantoimittajat on 100% auditoitu"