Kuvassa perehdytystiimi: vasemmalta Katri Salin, Aarne Paukkunen, Daniel Le, Sevilla Leppänen, Sami Hänninen ja Ang Phuo
Uudet logistiikkatyöntekijät saavat Meira Novalla kattavan perehdytyksen työhönsä, jotta varmistetaan että asiakas saa aina tuotteensa toimitettuna perille laadukkaasti. Jotta perehdys olisi mahdollisimman tasalaatuista, siitä vastaa koulutettu perehdytystiimi.
Miksi perehdytystiimi koottiin?
Aiemmin logistisen kokonaisprosessin perehdytys on ollut yksittäisen työntekijän osaamisen ja tiedon varassa. Keskittämällä perehdytys tietyn tiimin hoidettavaksi varmistamme, että kaikki uudet logistiikkatyöntekijät opastetaan työhönsä samalla tavalla eli perehdytys on entistä tasalaatuisempaa. Halusimme myös, että työergonomia- ja työturvallisuusasiat saisivat perehdytyksessä aiempaa enemmän painoarvoa. Kattava perehdytys on osaltaan tärkeää hyvän työmotivaation varmistamiseksi, jolloin työntekijä viihtyy meillä todennäköisesti pitkään.
Miten tiimi koottiin ja mitkä ovat sen tärkeimmät tehtävät?
Tiimin kokoamiseksi järjestimme kaikille logistiikkatyöntekijöille avoimen haun, jota kautta mukaan valikoitui kuusi henkilöä. He ovat logistiikkatyöhön osallistuvia moniosaajia, joilla on suorittavasta työstä vapautettua aikaa toiminnan kehittämiseen. Valinnan jälkeen perehdyttäjät suorittivat koulutusohjelman.
Tiimin tarkoitus on hoitaa perehdytys koko logistiikan osalta. Uuden työntekijän perehdytys kestää noin kolme päivää, jonka jälkeen on seurantapäivät kahden viikon, kuukauden ja tarvittaessa kahden kuukauden päästä perehdyttämisjaksosta. Lisäksi tiimi kehittää perehdytysohjelmaa ja logistiikan työohjeita sekä tekee videoita perehdytyksen avuksi.
Miten tiimin työ on lähtenyt käyntiin?
Tiimi aloitti toimintansa viime syksynä ja sen työstä on saatu pääsääntöisesti hyvää palautetta. Viimeaikaisten palautekyselyiden mukaan uudet työntekijät ovat olleet erittäin tyytyväisiä perehdytykseen.
Myös asiakkaan suuntaan perehdytystiimin työ näkyy entistä laadukkaampina tuotteiden toimituksina.
Toni Vuorsalo
Tuotannonsuunnittelija
Meira Nova