Ajankohtaista

Uutishuone

Uutta virtaa ravintolan tuotekehitykseen

12.10.2016 | Ajankohtaista

Laatu ja kannattavuus -työpaja kokosi Tuusulaan 31 tuotteista ja tuotekehityksestä kiinnostunutta S-ryhmäläistä. Työpajan tuotenäyttely antoi arvokasta palautetta raaka-aineita toimittaville yrityksille.

Syyskuisena perjantaina Meira Novan tiloissa Tuusulassa toteutettiin ensimmäinen S-ryhmän Laatu ja kannattavuus -työpaja. Työpajapäivän tavoitteena oli tutustuttaa S-ryhmän alueosuuskaupat ja Sokotel entistä paremmin Meira Novan ja Mara-ketjuohjauksen toimintaan ja yhteistyömahdollisuuksiin.

”S-ryhmässä on 650 ravitsemiskaupan yksikköä, joista puolet on ketjuohjauksen piirissä. Päivän anti suunnattiin erityisesti niille, jotka eivät ole mukana ja jotka tekevät raaka-ainehankintansa ja tuotekehityksensä omin päin. Päivän avulla haluttiin viestiä, että Meira Novalta ja ketjuohjauksesta saa kaiken tarvittavan avun tuotteiden valintaan ja hankintaan sekä tuotekehitykseen”, kertoo kehitysjohtaja Atte Vannasmaa SOK Ravitsemiskaupan ketjuohjauksesta.

Vannasmaan mukaan työpajaan osallistujat saavat uusia ideoita ja ajatuksia tuotekehitykseensä sekä uutta intoa ja virtaa työhönsä. Työpajan järjestäminen toimii myös osoituksena työn arvostuksesta.

Puheenvuoroja ja tuotenäyttely

Työpaja käynnistyi puheenvuoroilla, joissa ääneen pääsivät ketjuohjauksen lisäksi SOK:n vastuullisuusyksikkö sekä Meira Novan hankinta ja S-ketjupalvelu. Päivän vierailevana tähtenä oli Savoysta ja Rosterista tuttu ravintoloitsija Kari Aihinen, joka kertoi henkilöstön johtamisesta ja motivoinnista, hankinnasta sekä tuotteiden hinnoittelusta omissa ravintoloissaan. Lisäksi tutustuttiin myös HOK Elannon tuotekehitysprosessiin.

Työpaja huipentui tuotenäyttelyyn, jossa 20 tavarantoimittajaa esitteli tuotteitaan. Tavarantoimittajilta oli etukäteen pyydetty ehdotus uutuustuotteista tai vielä kehityksessä olevista tuoteaihioista, joista mukaan karsittiin 2-3. Näyttelyn aikana vieraat maistoivat kaikki tuotteet ja antoivat niistä kirjalliset palautteensa. Palautteet toimitetaan tavarantoimittajille, jolloin myös he saavat päivästä konkreettista hyötyä. Tavarantoimittajilta kerättiin pieni osallistumismaksu, joka lahjoitetaan lyhentämättömänä SOS-lapsikylän kotimaan toimintaan. Laatu ja kannattavuus -työpajaa suunnitellaan toteutettavaksi pari kertaa vuodessa eri teemoin.

 

 

 


Jaa sisältöä: