Ajankohtaista

Uutishuone

Mocktail maistuu kesällä

20.06.2018 | Novalainen vastaa

Alkoholittomien ja matala-alkoholisten tuotteiden kysyntä kasvaa pikkuhiljaa juomakulttuurin kehittyessä. Juomatietämys on lisääntynyt ja monipuolistunut vuosikymmenten varrella samalla kun maailma on auennut. Matkailu vaikuttaa myös paikallisesti ruoka- ja juomatrendien kehittymiseen.

Yleisesti juomakäyttäytyminen on muuttunut: työelämän muuttuneissa paineissa ei enää juoda väkevää alkoholia arkisin. On sosiaalisesti entistä hyväksyttävämpää nauttia alkoholittomia juomia myös esimerkiksi after workissa ilman, että kukaan pitää outona tai utelee raskaudesta. Alkoholittomilla drinkeillä vastataan muun muassa tähän tarpeeseen.

Miten alkoholittomat juomat ovat kehittyneet viime vuosina?

Alkoholittomien ja matala-alkoholillisten tuotteiden maussa on tapahtunut suuri harppaus viime vuosina. Valmistustekniikka on kehittynyt ja alkoholi osataan eritellä pois entistä paremmin ilman, että maku kärsii.

Tuotteita on tullut markkinoille runsaasti, mikä ohjaa myös kuluttajakysyntää. Enää ei riitä yksi alkoholiton tuote ravintolassa, vaan vaaditaan sopivuutta omaan makumaailmaan, tilanteeseen tai yhtä aikaa nautittavalle aterialle. Esimerkiksi monissa olutravintoloissa on alkoholiton vaihtoehto eri oluttyypeille kuten vehnäolut, vaalea lager, tumma lager, ipa ja apa. Myös esimerkiksi virvoitusjuomien valikoima on monipuolistunut ja markkinoille on tullut paikallisesti valmistettuja, käsityöläistyyppisiä erikoistuotteita.

Millaiset maut ovat nyt suosittuja?

Juuri nyt juomissa korostuu käsityöläisyys ja paikallisuus, puhtaat ja tuoreet raaka-aineet, kuten tuorepuristetut hedelmät, yrtit ja marjat sesongin mukaan. Makuja ja raaka-aineita haetaan keittiöstä, esimerkiksi street foodin kautta eksoottisia vivahteita. Suosittu maku juuri nyt on inkivääri, kuten ginger beerissä ja inkiväärishoteissa. Myös erilaiset teepohjaiset juomat lisäävät suosiotaan.

Etenkin viineissä kiinnostaa nyt vastuullisuus. Alkoholiton viini voi olla esimerkiksi luomu, biodynaaminen, halal-sertifioitu, vegaaninen tai alkuperämerkitty.

Myös esillepanoon kiinnitetään huomiota, houkutteleva lasitus tai kertanauttimiseen sopiva pakkaus ja koko, kuten valmiit smoothiet ja shotit on the go.

Mikä on mocktail?

Alkoholitonta juomasekoitusta kutsutaan nimellä mocktail. Nimi tulee englannin-kielen sanoista mock (vale, teko, ”muka”) ja cocktail. Koska mocktailit eivät sisällä lainkaan alkoholia, korostuu muiden raaka-aineiden merkitys. Mocktaileja kehitetään alkoholiton juoma edellä, eli ei vain jätetä jotakin pois lähtökohtaisesti alkoholin kanssa toimimaan suunnitellusta juomasekoituksesta.

Mocktail on yksi kesän johtavista trendeistä juomapuolella. Mocktail sopii myös autoilijalle tai tilanteeseen jossa alkoholia ei voi muuten nauttia. Kuumana kesäpäivänä mocktaileja voi nauttia hyvällä omallatunnolla useammankin, esimerkiksi raikas limen ja mintun makuinen mojito toimii loistavasti myös virkistävänä janojuomana.

Miko Kamppuri
Hankintapäällikkö
Meira Nova


Jaa sisältöä: