Uutishuone

Uutishuone

Huoneen verran hauskempaa

08.01.2020 | Kuukauden kasvo

Kokouksessa voi olla aidosti hauskaa. Näin ajatellaan tapahtumahotelli Huoneessa, jonka leikkisät tilat kutsuvat kokoustamaan esimerkiksi leikkikentälle ja karavaaniin. Yhden naisen unelma on vienyt Huoneen konkurssin partaalta kansainväliseen kasvuun.

Miten paljon valkoisia ja oransseja palloja! Niiden seassa voisi vaikka polskutella. Täällä se olisi jopa mahdollista, sillä pallot on koottu pallomereksi altaaseen, johon pääsee laskemaan liukumäestä. Nyt ei olla kuitenkaan Ruotsin laivalla, vaan tapahtumahotelli Huone Kampin kokoushuoneessa. Sillä on osuva nimi: Leikkikenttä.

Kierroksen jatkuessa löytyy lisää mielenkiintoisia huoneita: asuntovaunua muistuttava Karavaani, lokoisaan oleskeluun kutsuva Parakki, jättimäisellä tuolilla varustettu Oversized ja merellisiin maisemiin vievä Laituri. Kaikkiaan Huone Kampissa on 11 erilaista tilaa, joita yritykset ja muut asiakkaat voivat vuokrata käyttöönsä. Jätkäsaaren toimipisteestä tiloja löytyy 13.

”Kaikilla tiloillamme on oma teema. Selvitämme myyntiprosessissa asiakkaan tarpeet, jotta osaamme tarjota juuri oikeanlaista tilaa käyttöön. Meillä järjestetään esimerkiksi kokouksia, yritysten tiimipäiviä, workshopeja ja lanseerauksia, mutta myös illallisia, pikkujouluja ja muita juhlia”, kertoo Unit Head Laura Tomula Huone Helsingistä.

Jotakin uutta kokousmaailmaan

Ensimmäinen Huone avattiin Helsingin Jätkäsaareen vuonna 2012. Se sai alkunsa yrittäjä Evon Blomstedtin ideasta ja unelmasta. Tuolloin Malesiasta Suomeen muuttanut Blomstedt ja Tomula olivat vielä hospitality-alan opiskelijoita Haaga-Heliassa.

”Opiskelimme samalla luokalla ja olimme hyviä ystäviä. Evonilla oli palo tuoda jotakin uutta ja erilaista kokousmaailmaan.  Hän kertoi yritysideastaan ja kyseli minua sinne töihin. Tartuin tarjoukseen ja toivoin, että ystävyytemme sen kestää. Ensimmäinen Huone avattiin samana vuonna, kun saimme opintomme päätökseen”, Tomula muistelee.

Huone kasvaa myös kansainvälisesti

Tomula kertoo, etteivät ensimmäiset vuodet uudenlaisen yrityksen kanssa olleet helppoja. Huone avattiin isosti, mutta pitkään aikaan juuri kukaan ei tiennyt yrityksestä mitään. Markkinointibudjetti oli käytännössä nolla. ”Pian avaamisen jälkeen kävimme konkurssin partaalla”, Tomula sanoo.

Mutta vähitellen asiakkaita ja mainetta alkoi tulla. Alun vaikeuksien jälkeen uusi yritys lähti lentoon. ”Sen jälkeen meidän kasvua ei ole pysäyttänyt mikään”, Tomula iloitsee.

Nyt Huoneella on Helsingissä kaksi toimipistettä, joissa on yhteensä yli 20 erilaista kokous- ja tapahtumatilaa. Sen lisäksi Huone kasvaa kansainvälisesti. Huone Singapore avattiin vuonna 2016 ja Huone Kööpenhamina viime elokuussa. Työntekijöitä on kaikkiaan noin 50.

”Huoneen matka jatkuu. Kansainvälinen tiimimme miettii jatkuvasti, mikä voisi olla meille seuraava sopiva kaupunki. Emme kuitenkaan sulje pois kasvun mahdollisuutta Suomessakaan.”

Asiakkaat arvostavat palvelua

Huoneen tiloja hyödyntävät kaikenkokoiset yritykset pienistä start upeista kansainvälisiin suuryityksiin. Tavallisen arkiviikon mittaan järjestetään kymmenittäin tilaisuuksia. Vain heinäkuussa ja jouluviikolla hetkittäin hiljenee.

”Saamme eniten kiitosta henkilökohtaisesta palvelusta. Meillä tehdään töitä ihmisinä ihmisten kanssa. Palvelumme on ammattimaista, mutta rentoa. Tarjoamme asiakkaillemme innovatiivisen tapahtumaympäristön ja varmistamme koko tilaisuuden ajan, että kaikki varmasti toimii”, Tomula listaa Huoneen vetovoimatekijöitä.

Tomulan mukaan Huoneella on paljon palaavia asiakkaita, joilla on jo omat suosikkinsa huoneiden joukossa. Osa tiloista on värikkäitä ja leikkisiä, osa väritykseltään hillitympiä. Kaikissa on kuitenkin joku persoonallinen jujunsa, joka puhuttelee asiakkaita.

”Kokoukset mielletään helposti jopa ajanhukaksi. Me haluamme, että kokouksissa on jälleen hauskaa. Huoneeseen on helppoa ja vaivatonta tulla”, Tomula sanoo.

Ruokaa omasta keittiöstä

Ruoka on tärkeä osa Huoneessa järjestettäviä kokouksia ja tapahtumia. Se valmistetaan paikan päällä omassa keittiössä. ”Suosimme buffettarjoiluja, koska niistä on helppo nauttia porukalla.”

Huone Kampissa aamiainen, lounas ja illallinen katetaan tarjolle Puutarha-saliin, jonka vaaleat huonekalut, vihreät tekstiilit, viherkasvit ja seinien lehtikuviot luovat tasapainoista tunnelmaa. Taustalla soi musiikki ja linnunlaulu. Kaikista kokoustiloista siirrytään yhteiseen tilaan ruokailemaan.

”Täällä näkee muitakin, kun päivä muuten kuluu omalla porukalla omassa huoneessa. Ruokaillessa on mahdollisuus vaikka verkostoitua.”

Lounaalla ja illallisella on valittavissa liha- tai kalaruokaa sekä kasvisruokaa. Lisäksi tarjolla on runsaasti salaatteja sekä Huoneessa leivottua leipää. Ruokalistalla on usein Kaakkois-Aasian ja Lähi-idän makuja, kuten lammastaginea, intialaista kasviscurrya, libanonilaista kanasalaattia ja kevätkääryleitä.

”Kasvisruoasta saamme paljon kiitosta. Nautaa ruokalistallamme ei ole ollenkaan. Olemme päätyneet tähän ratkaisuun ympäristösyistä”, Tomula kertoo.

Joogaa ja murhamysteereitä

Ruokatarjoiluja voi tilata myös kokoustilaan. Tomulan mukaan asiakkaat toivovat terveellisiä ja energiaa tuovia tarjoiluja. ”Hedelmälautasia, pähkinöitä ja smoothieta kysytään paljon. Makeaa menee yllättävän vähän, eikä meillä perinteistä pullaa olekaan. Suolaisia piirakoita tarjoamme toiveiden mukaan.”

Isoimmissa Huoneessa järjestettävissä tapahtumissa ja juhlissa voi olla jopa 200-300 osallistujaa. Tarvittaessa Huone järjestää asiakkaittensa tapahtumiin myös esiintyjiä ja ohjelmaa, kuten kiinnostavan puhujan, joogaohjaajan, drinkkikouluttajan, taikurin tai bändin.

”On meillä paettu pakohuoneesta ja ratkottu porukalla murhamysteeriäkin”, Tomula paljastaa.

Artikkeli on julkaistu Novan numerossa 10/19.

Lue Nova-lehteä täällä!


Jaa sisältöä: